Amerikan ihmeitä - eli asiaa kulttuurieroista, osa #4

10:38 ip.

Utahin omat erikoisuudet
Vaikka USA oma juttunsa onkin, on Utahissakin omat omituisuutensa...

Salt Lake Valley - ja kevyttä ilmansaastetta.

Paikalliserikoisuuksia. Utahin paikalliserikoisuuksista voisi mainita ainakin uhkapelaamisen. Esimerkiksi lottoamisesta Utahissa on aivan turha haaveillakaan, sillä se lasketaan juurikin uhkapelaamiseksi (tässä aika hyvä käytännön esimerkki). Tästä syystä lottokuponki laitetaan usein vetämään Wyomingin puolella. Alkoholilain kanssa ollaan äärimmäisen tiukkoja - jos samassa rakennuksessa edes säilytetään alkoholia, paperit täytyy varautua näyttämään. Jos sinulla on mahdollisuus edes ostaa alkoholia (vaikket ostaisikaan - esim. ravintolaan syömään mennessä), saat jälleen näyttää papereita. Myös ikäraja on eri kuin Suomessa, 21. Pääsin tammikuussa tuskailemaan tämän kanssa ihan viimeisen päälle - Jimmy Pardon stand up -keikka, exit täydellisen tukossa, passi ja ajokortti kotona varmuuden vuoksi. Papereita olisi pitänyt olla todisteeksi, mutta onneksi Kela-kortti ja mätsäävät nimet maksukorteissa riittivät. Muutama viikko sen jälkeen käytiin tsekkaamassa Zest, jossa päästiin taas vilauttamaan papereita - ja mehän mentiin ihan vain syömään. Tässä kohtaa lienee hyvä mainita sekin, ettei meistä kumpikaan edes juo alkoholia - toisin sanoen, sinänsä aika hupaisaa.

Uskonnon näkyvyys. Myös mormonius näkyy. Jos nyt jo pelkkä Temple, muistomerkit ja äsken mainitut rajoitteet (alkoholi, uhkapelaaminen) eivät ole riittävä näyttö, myös sunnuntait ovat oivallisia päiviä todeta osavaltion olevan mormonivoittoinen, Koska kaupassakäyntiä (eli rahan kulutusta) ei käytännössä katsoen suvaita mormoneille sunnuntaisin, kaupoissa on jokseenkin tyhjempää tällöin. Ei tyhjää, mutta normaalia ruuhkattomampaa kyllä. Myös esimerkiksi City Creek Center aivan Salt Laken keskustassa pysyy sunnuntaisin visusti suljettuna juuri sen vuoksi, että rahoitus on tullut mormonikirkolta.

Uskonnon vaikutus - sillä nimittäin on ihan oikeasti väliä, oletko LDS vai et. Salt Laken alue on kohtalaisen sallivaa, mutta esimerkiksi etelämpään, Provoon mennessä mormonien vaikutus ja määrä moninkertaistuu - siinä, missä Salt Lake countyn asukkaista vain hieman reilut 50% kuuluu LDS-kirkkoon, Utah countyssa vastaava määrä on 88% (ja countyn suurimmassa kaupungissa, Provossa, lukema on 98%)! LDS-yhteisöltä saa valtavasti tukea, apua ja toisaalta mormonikirkkoon kuuluminen ihan oikeasti myös auttaa esimerkiksi työnsaannissa; toisaalta, kirkkoon kuuluminen tuo mukanaan myös melkoisesti velvollisuuksia. Tästä(kin) voin kirjoittaa lisää, mikäli teillä on kiinnostusta lukea!

Ekstramaininta uskontoon liittyen: kaikki, joille mormoniudesta ja Utahista tuli mieleen moniavioisuus, kättä virtuaalisesti kattoa kohden. FLDS ei näy katukuvassa erityisen paljoa - lähinnä vasta siinä vaiheessa, jos suuntaa etelämmäs St. Georgen suunnalle. Muuten moniavioisuus ja fundamentalistisen mormonikirkon edustajat eivät erityisemmin pistä silmään - ja jos halutaan monimutkaistaa asioita vielä lisää, kaikki FLDS-kirkkoon kuuluvat eivät todellakaan kuulu varsinaiseen vanhoilliseen lahkoon, joka monelle varmasti on tutumpi juuri erilaisen pukeutumisen, tiukkojen sääntöjen ja hieman kiistanalaisten profeettojen suhteen. Tästä hyvänä esimerkkinä Brownin perhe, joista on kuvattu TV-sarja Sisarvaimot (Sister Wives). Sarjaa esitetään myös Suomessa, muistaakseni Livillä tiistain alkuillassa.



Loppuun vielä muutama ekstra.

Käytännössä nämä asiat olisi voinut yrittää sulloa jo aiempiinkin osiin, mutta niille ei siitäkään huolimatta tuntunut löytyvän omaa paikkaansa - niinpä ajattelin laittaa ne jatkumona tämän postauksen loppuun. Nämä ovat enemmän koko maahan liittyviä asioita, eivät niinkään yksin Utahiin.

Televisioiden mainoskatkot ovat siedettäviä, mutta niitä on paljon. Suomessa mainostauot ovat suunnattoman pitkiä ja niiden aikana ehtii lähestulkoon valmistaa viiden tähden illallisen, mutta toisaalta - nämä pakolliset pahat keskeyttävät televisionautinnon ainoastaan muutaman kerran ohjelman aikana. USA:ssa mainoksia tupataan huomattavasti enemmän ohjelmien väliin, mutta mainostauot ovat verrattain lyhyitä ja näin ollen jopa ihan siedettäviäkin. Toisaalta, myös sen puolen mainokset ovat suomalaisia viihdyttävämpiä, joka ei sekään varsinaisesti ole huono asia.

On ihan okei olla vähän myöhässä. Tai vaikka vähän enemmänkin. Tämä piirre on rantautunut miehen mukana tänne Suomeenkin - se ei kuitenkaan ole päässyt tarttumaan minuun, vaikka onkin tahmeilla tassuillaan yrittänyt silloin tällöin ottaa otetta. Yleensä taktikoin ja sanon miehelle, että meidän täytyy lähteä noin vartti ennen todellista lähtöaikaa - tällöin voin olettaa, että pääsemme joko lähtemään ajallaan tai vain muutaman minuutin myöhässä...

Liikennekin on vähän hassua. Oikealle kun nimittäin saa kääntyä jopa päin punaisia (ja tästä voikin sitten vetää johtopäätöksensä sille, kuinka monesti etenkin mies meinaa täällä Suomessa tehdä samaa...) ja liikennevalot roikkuvat pääsääntöisesti tangoissa risteyksien yläpuolella - eivät tolppien nokassa, kuten Suomessa tavallisimmin. Poikkeuksiakin löytyy.

Maton päällä on... No matto tietenkin! Olen tainnut jo aiemminkin mainita siitä, että USA:ssa kokolattiamatot ovat melko kovassa suosiossa. Mutta mikä onkaan loogisin ratkaisu, kun lattialta löytyy se (kammottava) kokolattiamatto, mutta yleisilme jää yhä hieman jostakin vajaaksi? Kokolattiamaton päälle isketään tietenkin toinen matto! Ymmärrän toisaalta sen, että helpommin siirreltävällä "irtomatolla" vältetään kokolattiamaton kulumista ja likaantumista, mutta kieltämättä ensialkuun se näyttää hieman... Hassulta.

Vielä pieni Utah-ekstra: Jäätä ei käytetä ainoastaan juomien sekaan. Sen sijaan utahlaiset tykkäävät käyttää isoja jääpaloja siihen, että niiden kanssa lasketaan esimerkiksi mäkeä. Kätevää, eikö vain?

Entä oletko kuullut Utahin omasta fry saucesta? Jos et, et ole menettänyt yhtään mitään. No - minun mielestäni ainakaan...

4 kommenttia

  1. On todella kiinnostavaa lukea toisen maan tavoista, ihanaa kun jaksat kirjoitella tänne.

    Terkuin Harriet

    www.harrietgripenberg.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mukava kuulla, että pidät! :)

      Poista
  2. Tää oli taas tosi kiinnostava postaus! Tykkään paljon näistä sun kulttuurieropostauksista. Kulttuurieroja osuu kyllä silmään jo reissatessakin, mutta sulla tietysti on syvempi yhteys molempiin kulttuureihin niin osaat nostaa esille tosi kiinnostavia asioita :)

    VastaaPoista
  3. Mä ihmettelin mihin sun blogi katos! Ku vaihoit linkin en enää nähny sun kirjotuksia feedissä ja nyt niitä on niin paljon tullutkin :D Pitää selata ihan kokonaan läpi kaikki nyt, tuli jotenkin vastaan onneks niin piti lopettaa seuraaminen ja seurata uudestaan että sain sut feediini :)


    http://finnlandsnorsk.blogspot.fi/

    VastaaPoista