Suomi

Kokoan tälle sivulle linkkejä niihin keskeisimpiin postauksiin, jotka liittyvät Suomen kotiimme ja elämäämme Suomen kaakkoiskulmalla. Pyrin päivittämään listaa vähintään kuukauden välein - otathan siis huomioon, että tageja selaamalla saatat löytää hakemasi ajankohtaisemmin, kuin tältä sivulta.

Mutta ensin, pieni ja briiffi tarina siitä, missä ja miten me olemme!

Meidän tämänhetkinen osoitteemme vie Suomen kaakkoiskulmalle, Kymenlaaksoon. Toisin sanoen sinne, josta allekirjoittanut itse on kotoisin. Meiltä ehkä puuttuu kivat pikku kahvilat, isot ympyrät ja ihmeelliset luonnonmullistukset, mutta tämän rauhallisempaa ja kotoisampaa paikkaa saa hakea! Kuinka korvessa me siis ihan oikeasti ollaan?
   

  • Lähimpään kaupunkiin (ja samalla myös ruokakauppaan) ajaa noin 30 minuuttia liikenteestä riippuen - per suunta.
  • Myös Venäjän puolelle ajaisi reilussa puolessa tunnissa, jos suoraan pääsisi ajamaan - tullimuodollisuudet toki hidastavat matkantekoa.
  • Meidän kylässämme asuu alle 300 ihmistä.
  • Aivan tänne meidän naapuriin suunniteltiin Suomen Las Vegasin rakentamista, mutta hanke ei lopulta tainnut koskaan ottaa tuulta purjeisiinsa.
  • Meidän murteelle tunnusomaisinta on liimata sanoja yhteen (pitää aika hyvin paikkansa).
  • Me myös tykätään tehdä asioita itse niin paljon, kuin mahdollista - aina leivästä polttopuihin.




Meidän arkeamme Suomessa

Arkipäivän anglismit sekoitettuna...
Ei laiskan sunnuntain voittanutta
Elintärkeitä elintarvikkeita
Elämää maaseudulla; sähköttä
Herkkupäivä
Ihana Suomi!
Ilo irti talvipäivistä!
I've got this, babe
Jossakin imperiaalisen ja metrisen mitt...
Kahden kielen väkeä
Kaksikulttuurisen perheen ruokakaapp...
Kohtaamisia
Kohteliaisuuksien epäkohtia
Koti on siellä, missä sydän on - osa #1
Kuinka omaan kulttuuriinsa uudell...
Kun torstaista tuli maanantai
Laatuaikaa
Lumikaaos
Meidän arkea Suomessa
Metsäretkellä
Nykyhistoriaa
Pakkasyö on (ja leiskuu myös)
Sääilmiöitä
Tarina yhdestä hammaslääkärikäynn...
Tänään on hyvä päivä!
Yksi tavallinen päivä muiden jouk...

Työ

Kiinteistöbisneksen kahdet kasvot - osa #1
Kiinteistöbisneksen kahdet kasvot - osa #2
Meidän arkea Suomessa

*

Juhlanaiheita

Eräs suomalais-amerikkalainen joulu
Hyvää Juhannusta!
Ihan pipariks!
Joulunalusahdistusta
Joulupuu on rakennettu
Joulu, tule jo!
Juhannus 2016 kuvina
Pääsiäispitsaa ja puhtaita autoja
Suomi 98